Mustajuurikeitto

Meidän Helmillä on todellinen "mummola" ja vielä 15 minuutin ajomatkan päässä. Pääkaupunkiseudulla on harvinaista, että mummola on masardikattoinen vanha omakotitalo, jonka punaiset lautalattiat narisee ja pihalla on kunnon puilla lämmitettävä sauna ja iso puutarha. Piha on melkein luonnonmukaisessa tilassa ja sitä hallitsee isot omena- ja kriikunapuut. Marjapensaitakin löytyy ja kasvimaa. Pappa kaivoi Helmin riemuksi kasvimaasta talvehtineita maa-artisokkia ja mustajuurta, joka sitten päätyi meidän helatorstain ruuaksi yhdessä vastaleivottujen sämpylöiden kanssa. Helmistä hienointa oli nähdä pulleiden matojen kaivautuvan kuohkeaan multaan. Hypnoottista kerta kaikkiaan! Ja meille aikuisille on kivaa saada mukaan pussillinen kasviksia ja miettiä, mitä niistä tekisi.

Helatorstain aamusella pyöräilimme hevosia moikkaamaan ja äidin sydän suli, kun tarakalta kuului pienen tytön ääni: "Äiti, minä olen onnellinen tyttö!" Kysyin, mikä hänet tekee onnelliseksi ja vastaus oli: "Koska saan pyöräillä äidin kanssa hevosia katsomaan". Niin, ne pienet asiat ja hetkestä nauttiminen. Kummaa, että lapsena sen taitaa ja aikuisena sitä taitoa haetaan meditoimalla, joogaamalla ja ylipäätään pysähtymällä. Viisaus on lapsissa. Koko eilinen vapaapäivä tuli vietettyä pääasiassa ulkona. Söimme välipalaksi sämpylöitä ja mustikkapiirakkaa ulkona ja illallinen nautittiin parvekkeella, jossa lasituksen ansiosta oli lämmintä vielä seitsemän aikaa illallakin.

n. 500 g mustajuurta
2 pientä Rosamunda-perunaa
2 valkosipulinkynttä
2 kevätsipulin vartta
3 dl vahvaa kasvislientä
1 dl valkoviiniä
1 dl kuohukermaa
mustapippuria
suolaa

Kuori ja leikkaa mustajuuret ja perunat paloiksi. Kaada ne ja paloitellut valkosipulinkynnet sekä kevätsipulit kattilaan. Lisää joukkoon kasvisliemi ja valkoviini. Keitä kasvikset kypsäksi ja soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää kerma ja soseuta vielä sauvasekoittimella, jotta saat ihanan kuohkean rakenteen keittoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Halutessasi koristele keiton pinta kevätsipulilla.

Pientä suolaista: Graavilohileipäset ja tuhkajuustoa viikunahillolla

Lapsen syntymän jälkeen kahvivieraiden määrä on varmaan kymmenkertaistunut. Ennen tuli ystäviä kutsuttua iltaa istumaan viinilasillis(t)en ja juustojen äärelle, mutta nykyään perussunnuntaimeininkiä tuntuu olevan se, että joku ystävä-/sukulaisperhe on tulossa kyläilemään. Musta on kivaa, että Helmi tottuu siihen, että kotona käy paljon vieraita ja ympärillä on ihmisiä, jotka ovat osa hänenkin lapsuuttaan ja kasvuaan kohti aikuisuutta. Välillä vaan tuntuu aika loppuvan kesken, kun viikonloppuja on kuitenkin vuodessa vaan n. 50 kappaletta ja mukavia ystäviä olis kiva nähdä useamminkin.

Kahvivieraille on tapana tarjota suolaista ja makeaa. Sunnuntaina vieraanamme olivat Helmin serkkupojat vanhempineen. Tällä kertaa lähdin tällaiselle pikkusuolaiset linjalle ja nää herkut oli sen verran maittavia, että halusin ne laittaa tänne ylös. Lohileipien kuvista puuttuu avokadon viipaleet, jotka laitettiin leipien päälle vasta tarjoiluvaiheessa. Avokado kun mustuu niin helposti.

Mennä viikolla sain aikaiseksi varata kalenterista yhden kesäkuun alun viikonlopun siihen, että kutsun läheisimmät naispuoliset ystäväni kunnon dinnerille juhlistamaan ikänaissarjaan liittymistäni. Tuostakin meinasi syntyä stressi, kun olisin alunperin halunnut kutsua enemmänkin ystäviäni, mutta päädyin sellaiseen komboon, jossa kaikki tuntevat toisensa etukäteen ja aika hyvin. Ei sitten tartte emännän huolehtia muiden viihtyvyydestä ja tutustuttaa naisia toisiinsa. Lisäksi mahdutaan toivottavasti kaikki samaan pöytään illastamaan. Tässä on ollut aika rankka kevät (edelleen suren kovasti läheiseni menettämistä) ja olin jo asennoitunut siihen, etten jaksa mitään järkkäillä, mutta tämä on hyvä kompromissi ja varmasti tulee tosi kiva ilta. Pitääkin alkaa miettiä menyytä.

Ja simakin pitäisi pistää tulemaan...

Lohileipäset:
Sinuhen Jälkiuuni Ruisneppareita
Piparjuurituorejuustoa
graavilohta
kurkkua
avokadoa viipaleina

Juustosnacksit:
Morbier-juustoa (eli tuhkajuustoa)
Tuc-keksejä
viikunahilloa

Hassut!

Toast skagen

Kevät! Vaikka pihalla on vielä lunta paljonkin, huomasimme Helmin kanssa, että rapun edessä krookukset jo nostavat päänsä mullan seasta. Tällä viikolla olemme tarkkailleet joka iltapäivä, kuinka paljon krookukset ovat kasvaneet päivän aikana. Iltapäiväauringossa teksisi jo mieli päästää se Ronja Ryövärintytöstä tuttu Keväthuuto, sillä niin kovasti jo kaipaan kesää ja aurinkoa. Kevään lomasuunnitelmat on jo tehty aikoja sitten ja ensin suuntaamme Tukholmaan ja toukokuussa Kreikkaan. Toki malttamattoman mieleni takia myös kesäsuunnitelmat ovat pitkälti jo tehtyjä ja kovin mökkipainotteisia. Pidämme molemmat yhden viikon "omaa lomaa" Helmin kanssa ja 4 viikkoa koko perheen yhteistä lomaa.


Meidän kevään juhlarupeama starttaa aina miehen synttäreistä. Sitä seuraa (seurasi) isäni synttärit, siskon synttärit, vappu, Helmin nimipäivät, äitienpäivä ja omat synttärini. Yhtä juhlaa siis kesäkuuhun asti! Mies rakastaa äyriäisruokia ja siksi ideoin hänen synttäripäiväänsä juhlistamaan tämän ihanan Toast Skagen ohjeen. Ainekset ovat summittaiset. Jokirapujen tilalla käy tietysti tavalliset katkaravutkin, mutta jokiravuilla ohjeesta saa vielä juhlallisemman. Oiva vappuruokaresepti muuten!

200 g jokirapuja
½ dl majoneesia
½ dl ranskankermaa
1 rkl tilliä
2 rkl ruohosipulia
pikkuisen sitruunanmehua
ripaus valkopippuria
ripaus mustapippuria
(suolaa)
koristeeksi kirjolohenmätiä

7-8 palaa paahtoleipää
voita

Sekoita täyteainekset keskenään. Säästä kirjolohenmäti kuitenkin koristeeksi. Leikkaa paahtoleivänpaloista kuoret pois ja paista leivät paistinpannulla voin kanssa rapeiksi. Lado täytettä leivälle ja koristele mädillä. Tarjoa heti.

Banaanimuffinssit

Huh, tässä on taas tapahtunut paljon kaikkea. Viime viikonloppuna laitoin itseni hetkeksi sivuraiteille omasta elämästäni ja osallistuin viikonlopun mittaiseen hiljaisuuden retriittiin Heponiemessä. Tämä oli täysin uusi kokemus minulle ja muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan osallistuvani moiseen outoiluun. Ripariaikoina muistan meidän nuorten repeilleen, kun johonkin leirikeskukseen ilmestyi näitä puhumattomia retriittiläisiä. Pidimme heitä ihan sekopäisinä. No nyt sitten "sekoilin" ihan olan takaa ja se oli hirmu kivaa. Hektinen elämä ja se, että joudun jatkuvasti antamaan itsestäni sekä työssäni lastensuojelussa että kotona vilkkaan taaperon kanssa, sai minut hakeutumaan tälle retriitille. Toki elämässäni on tapahtanut todella vaikeita asioita viimeisten vuosien aikana, joten niiden rauhallinen käsittely oli myös toiveenani. Rentoutumista hiukan häiritsi erittäin uskonnolliset hetket, mutta senhän tiesin osallistuessani nimenomaan kirkon järjestämälle retriitille. Toiset osallistujat saivat näistä hetkistä selvästi lohtua ja itse käytin ne omaan meditaatioon ja mietiskelyyn. Nämä rukoushetket olivat myös vapaaehtoisia, joten itse skippailin niitä ja käytin ajan hitaaseen heräämiseen tai lukemiseen.

Mitä hiljaisuus saa aikaan ihmisessä? Riippuu varmasti tyypistä, mutta oma subjektiivinen kokemukseni oli, että se on varsin helppoa. Ainoastaan yhteiset ruokailut tuntuivat tylsiltä, kun ei voinut vaihtaa kokemuksia ruuasta. Ja koska rakastan luksushetkiä, kaipasin myös lasia viiniä ruuan kanssa :) Hiljaisuus sai minut kääntymään itseeni ja kysymään, mitä minä haluan, muistelemaan lapsuuttani sekä tekemään inventaaria elämästäni. Luonto tuli voimakkaasti ihoni alle ja sain kiksejä metsässä kävelystä, maisemien ihailemisesta ja jäällä samoilusta. Ulkoilukelikin oli mitä mainioin. Oli myös mahtavaa saada lukea romaania rauhassa, keskeyttämättä. Huomasin joidenkin hakeutuvan yhteisölliseen olemiseen, mutta itse nautin nimenomaan siitä, että eristäydyin muista lähes kokonaan. Ja häpeän tunnetta en kokenut lainkaan. Heittäydyin kappelissa makaamaan lattialle ja vaan kuuntelin muiden laulua, kun en osannut yhtyä sanomaan.

Tyypillistä on tietysti se, että äidin ottaessa omaa aikaa, lapsi sairastuu kotona. Meillähän ei ole sairaudet juuri vierailleet ja olemme selvinneet todella vähällä. Nyt sitten Helmille iski vesirokko ja tällä hetkellä olemme toipumassa kotona. Helmi on selvinnyt lievin oirein (ei kuumetta, ei juuri kutinaa), mutta näppyjä on satoja. Näin pääsiäistunnelmissa meillä onkin oma noita kotona! Aika meinaa käydä tylsäksi, joten otimme projektiksi banaanimuffinssien leipomisen. Samalla saamme muffinsseja anoppilaan, jotka ottavat kissamme pääsiäishoitoon, kun suuntaamme mökille Itä-Suomeen. Muffinssit ovat kivoja leivottavia, kun ei tartte mitään sähköisiä vatkaimia ja lapsen kanssa näitä on helppo tehdä. Koristelu on meidän lempipuuhaa!

n. 9 kpl

2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 dl sokeria
2,5 tl leivinjauhetta
2-3 banaania muussattuna
1 kananmuna
50 g voita sulatettuna

Sokerikuorrutetta koristeluun

Sekoita kuivat aineet keskenään.Lisää joukkoon soseutettu banaani, kananmuna ja sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Täytä muffinssivuuat ja jos käytössä on muffinssipelti, niin saat vielä kauniimman lopputuloksen. Täytä vuuat. Jätä n. 1/3 täyttämättä, sillä taikina kohoaa uunissa. Paista 200 asteessa n. 13 minuuttia.

Mukavaa pääsiäistä!

Perinteen siirtäminen

Kohta 1½ kuukautta sitten menetin isäni, joka oli tietysti monessa mielessä minulle tärkeä, mutta erityisesti hän on ollut ruokablogiharrastuksen alkuvaiheen inspiraationa. Olen jo pitkään ajatellut tehdä kirjoituksen liittyen ruokaan ja ruokakulttuuriin, jonka olen perinyt omasta lapsuudenkodistani ja jota haluan osaltani siirtää eteenpäin.

 Minun lapsuudessani isä oli se kodin pääasiallinen ruuanlaittaja ja hän rakasti erityisesti kutsua ystäviä syömään. Meillä oli säännöllisesti ruokavieraita ja ehkä ruokakutsujen tärkeyttä kuvasi se, että meillä oli keittiössä erikseen "arkiruokapöytä", mutta olohuoneesta löytyi valtava ruokapöytä, jossa söimme aina viikonloppuateriat ja silloin, kun meillä vieraili ystäviä tai sukulaisia. Lapset istuivat samassa ruokapöydässä aikuisten kanssa ja söivät samaa ruokaa kuin aikuiset. Isä hääräsi keittiössä ja loihti monen ruokalajin illallisia. Isän bravuureja olivat kokonaisena uunissa valmistettu sisäfilee sekä kermaiset valkosipuliperunat. 80-luvulla isä hurahti kiinalaisenruuan saloihin ja tuohon aikaan yhtenä ohjelmanumerona toimi se, että vieraat ihmettelivät vieressä, kun wokki-pannu kaivettiin esille ja taidokkaasti pilkotut kasvikset pyörähtivät nopeasti kuumassa pannussa. Isä toi ulkomailta asti kuivattuja kiinalaisia sieniä ja maustekastikkeita, joita kyllä nopeasti alkoi saada Stockmannilta. Tyypillistä oli, että isä duunasi taloyhtiömme pihalla kiinalaista muurikkapannussa n. 30 hengelle tai loihti aterian sukujuhannuksen tiimellyksessä 20 hengelle. Ihailin aina lapsena tätä isän ominaisuutta ja päätin jo varhain (hyvän ruuan ystävänä), että haluan samanlaiseksi sosiaaliseksi kokkaajaksi. Hyvä ruoka pääsee oikeuksiinsa hyvässä seurassa!

Kasvatuksellisessa mielessä isä oli tiukka einesten suhteen. Toki meilläkin syötiin välillä valmista maksalaatikkoa tai lihaperunasoselaatikkoa, mutta pääasiassa ruoka tehtiin aina itse. Ruuan kanssa tarjottiin aina salaattia ja lopuksi piti vielä niellä vitamiinipilleri tai kalanmaksaöljykapseli. Ruuasta opetettiin kiittämään ja arkiruokakin tehtiin aina huolella. Itse aloitin ruuanlaiton kotona koulun kotitaloustuntien innostamana (ja välillä varmasti vanhempien harmiksi). Kokeilut löytyivät välillä pitkin seiniä, jos olin vatkannut tehosekoittimella suklaamoussen kermaa liian kovilla tehoilla heti alkuun. Tai pikkuleivät unohtuivat uuniin ja kärähdys oli taattua. Tästäkin huolimatta, vanhemmat suhtautuivat kannustavasti omiin kokeiluihin. Ensimmäisiä onnistuneita kokeiluja taisivat olla omenamuffinssit ja teeleipä.

Huoltotoimenpiteitä kesken ruuanlaiton

Nyt aikuisena huomaan rakastavani ihmisten kutsumista syömään, vaikka se onkin tietysti työlästä. Tulevanakin viikonloppuna saamme molempina päivinä ruokavieraita. Lauantaina muuten pidämme perinteiset blinijuhlat. Minusta on mukava ajatus, että tyttäremme oppii istumaan ruokapöydässä ja maistelemaan uusia makuja vaikka välillä onkin turhauttavaa totuttaa pientä lasta uusiin makuihin. Toivoisin, että ruuanlaitosta tietty ennakkoluulottomuus ja hauskuus välittyy myös hänelle. Tällä hetkellä Helmi osallistuu minun kanssani arkisin ruuanlaittoon, nostamalla tuolin tiskipöydän viereen ja hakemalla oman leikkikattilan. Sitten hän saa kattilaan vettä ja niitä ruoka-aineita, joista itse valmista ruokaa. Ruoka käy roskiskaapissa sijaitsevassa "uunissa" ja sitä hämmennetään pitkään ja hartaasti. Isiä odottaa sitten työpäivän jälkeen varsinaisen ruuan lisäksi Helmin basilika-riisi-balsamico-valkosipuli-lime-keitokset.

Tässä kohtaa pitää muuten mainita, miten mielettömän ihanalta on tuntunut ystävien huolehtivuus ja kysymykset "miten sinä voit/jaksat surun keskellä?". Niin pieni asia, kuin voinnin kysyminen merkitsee tosi paljon kulttuurissa, jossa kuitenkin omalla tavallaan pelätään surua ja sen kohtaamista. Alkuun huomasin itsekin joutuvani tilanteeseen, että minun oli lohdutettava osaanottavaa ihmistä, vaikka tilanne olisi varmasti pitänyt olla toisin päin.

Pinaatti-vuohenjuustolasagne

Sain tämän ruuan ohjeen vinkkinä tyttären päivähoitokaverilta. Tämä on ruoka, joka on suhteellisen simppeli tehdä, kypsyy itsekseen uunissa ja lisäksi maistuu taivaallisen hyvältä. Tyttäremme rakastaa sekä pinaattia että vuohenjuustoa, joten siinäkin mielessä meidän perheellemme sopiva ohje. Vuohenjuusto tuo juuri sopivasti makua ja mehevyyttä tähän ruokaan.


lasagnelevyjä
200 g vuohenjuustoa.

Kastikke:
50 g voita
1 sipuli,
2 valkosipulinkynttä
2,5 rkl vehnäjauhoja
5dl maitoa
2,5 dl kermaa
1 kasvisliemikuutio
mustapippuria
valkopippuria
oreganoa
150 g pakastepinaattia
1dl juustoraastetta

Ensin valmistetaan kastike; kuullotetaan sipuli voissa, lisätaan jauhot, kypsennetään vähän. Sitten maidot, kermat ja kasvisliemikuutio. Kiehauta kunnes kastike sakenee. Lisää tässä kohtaa sulatettu pinaatti sekä oregano.Anna poreilla miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia.

Kokoa näin:
Ensin lasagnelevyjä, sitten kastiketta, vuohenjuustoviipaleita, niin monta kerrosta kuin aineksia riittää. Lopuksi pinnalle kastiketta, vuohenjuustoa ja juustoraastetta.
Paista 175 asteeessa noin tunti.

Ainesten kanssa ei tarvitse olla millintarkka: jos tykkää sipulista, sitä voi laittaa ronskimmin jne.

Lasagne on parhaillaan seuraavana päivänä, mutta toimii myös uunituoreena, jos malttaa antaa sen vetäytyä hetken.

Smetanabroileri

Ruokailmiö-blogista sain inspiraation kokeilla tätä smetanabroileria uunissa. Kyseisessä blogissa löytyy paljon kivoja arkisia ruokaohjeita. Meillä kun ei juuri syödä punaista lihaa, niin valitettavasti kaikkia hyvän kuuloisia ohjeita emme ole päässeet testaamaan. Meidän yksi ehdottomia lemppareita on perinteinen smetanalohi, jota valmistimme viimeksi jouluna Lapissa, kun ruokapöydässä oli 12 henkeä ja piti tehdä mutkatonta, mutta hyvää ruokaa. Siispä innolla testasimme smetanaa kanan kaverina pienillä muutoksilla alkuperäiseen ohjeeseen tehden.

Isä ja tytär kävivät lauantaina nukketeatterissa, josta on sitten höpisty koko päivä. Omassa lapsuudessani olimme lastenkulttuurin suurkuluttajia. Täällä pääkaupunkiseudulla onkin varsin mukavasti tarjolla nukketeatteria, lasten teatteria ja konsertteja. Oma lapsi alkaa olla siinä iässä, että mielikuvitus kehittyy hurjaa tahtia ja keskittymiskyky kestää näytelmät ja jopa kuvattomien satujen kuunteleminen onnistuu. Vanhemmille onkin ollut yllätys, kuinka raakoja perinteiset sadut ovat. Mm. Grimmin sadut ovat teemoiltaan todella hyviä lapsen psyykkisen kehityksen kannalta, mutta aika hurjaa kieltä niissä kyllä viljellään.

3 broilerin ohutta rintafilettä
½ tl sitruunapippuria
½ tl paprikajauhetta
½ tl currya

1 prk smetanaa
1 dl ruokakermaa
1 suolakurkku
3 isohkoa herkkusientä
n. 10 cm purjoa
½ tl suolaa
kourallinen juustoraastetta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Laita fileet uunivuokaan. Ripottele mausteet rintafileiden pintaan. Sekoita kulhossa smetana, kerma, kuutioidut suolakurkut, suikaloitu purjo sekä suola. Kaada seos rintafileiden päälle. Lisää vielä siivutetut herkkusienet fileiden päälle ja lopuksi ripottele uunivuuan pintaan juustoraaste. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Tarjoile riisin ja salaatin kera. Nam.